Fly NapoleonNimi, lempinimi: Fly Napoleon, "Nipsu" Tunnit joilla käy: Alkeis-perusmerkki
Hoitaja: - Nipsun päiväkirjaan |
© AK
|
Luonne
Nipsu tuli Valkorantaan 27.4.2015, jolloin se oli vielä vähän rentunoloinen orinroikale. Heti alkuun pikkuori huuteli tammoille kuin viimeistä päivää, ja useammankin syyn kautta päädyimme ruunaamaan sen heti kuin mahdollista. Eihän ratsatuskoululla olisi ollut järkevää pitää oria, joten niinpä jo parin viikon kuluttua meille tulostaan pääsi Nipsu käymään eläinläärärillä ruunauksen merkeissä. Jonkin aikaa se tammoille huutelu vielä jatkui, mutta nykyän Nipsu osaa jo olla välittämättä kauniimman sukupuolen edustajista, ja keskittyy hyvin ihan omiin juttuihinsa. Hoidettaessa ruuna on yleensä todella kiltti, eikä sen mielessä kävisikään hoitajan kiusaaminen. Ruuastaan Nipsu osaa olla melko tarkka, ja useammin kuin kerran on tarhakaveri saanut kyytiä erehtyessään napsaisemaan muutaman korren Nipsun heinistä.
Ratsuna Nipsu on vähän laiskanpuoleinen, mutta osaavan ratsastajan alla ruunasta kuoriutuu melkoinen matadori. Parhaimmillaan Nipsu on koulutunneilla, se kyllä osaa ties mitä kunhan ratsastaja vain osaa pyytää tarpeeksi. Esteistä ruuna ei niinkään välitä, ja liian lepsun ratsastajan kanssa se tapaakin kieltää kaikilla yli kissankorkuisilla esteillä. Topakka ratsastaja saa kuitenkin Nipsunkin hyppäämään siististi ja upeasti. Nipsu on sekä maasto-, uitto- että pomminvarma. Jos siis haluaa vähän laiskanpuoleisen mutta ennen kaikkea tasaisen ja rehellisen hevoskaverin vaikka kesäleirille, on Nipsu oiva valinta.

Suku
i. Flip Liest evm | ii. Big Napoleon | iii. Flip's Napoleon |
iie. Fly Girl | ||
ie. Fifi's Fly | iei. Napoleon Boy | |
iee. Wonderful Naps | ||
e. Fly Marie evm | ei. Fly Moritz | eii. Moritzes |
eie. Flying Mary | ||
ee. Miratsa's | eei. Miratsa's Boy | |
eee. Queen of Miratsa |
Jälkeläiset
Hoito-ohjeita
Tarhaus |
Varusteet |
© AK